Tervetuloa!

Tässä blogissa selvittelen kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Sellainen itsekin olen...Kaikenlaisesta uudesta innostuva! Tällä hetkellä blogini käsittelee tulevien häitteni suunnittelua, Slanka-kuuria sekä pian Buzzador-tuotetestaajan mietteitä testaukseen tulevista tuotteista. :) Jään itsekin mielenkiinnolla odottamaan minkälainen sekametelisoppa tästä blogista syntyy!

tiistai 28. helmikuuta 2012

Taitava telemark

Tänään unohdin kaikessa hötäkässä Slankat kotiin töihin lähtiessäni. Jouduin siis turvautumaan ruisleipään ja banaaniin. Päätin, että olisin mennyt heti töiden jälkeen rehkimään salille, sillä taukoa salitreeneistäkin on kertynyt jo muutamia päiviä. Kuinkas sitten kävikään... Täti Ope muksahti liukkaalla koulun käytävällä toisen polvensa varaan. Tämän seurauksena mojova polvimustelma sekä niskan ja selän revähdys ja karmea päänsärky. Crocsit + lattialle sulanut lumi = hengenvaara!

Otin siis iisisti ja kävin lauleskelemassa kuoroharkoissa. Mahtava harrastus muuten! Tiistaisissa harjoituksissa pää tuulettuu ja tulee huollettua ääntä.

Huomenna ensimmäinen poissaolopäivä työpaikalta tänä lukuvuonna. Olen nimittäin säästynyt toistaiseksi kevätnuhalta. Syksyn lenssun sairastinkin sitten syyslomalla... Huomenna koko päivän kokoustamista politiikan merkeissä. Taidan napata (yritän muistaa) mukaani patukan ja litran sinisen Tupperin pullon, joka muuten on herättänyt hilpeyttä. Kovin on hyvä tuote! Helppo napata mukaan ja mikä parasta, helppo pestä vaikka tiskiharjalla. Tavalliseen kaupan vesipulloon kun ei tiskiharjaa saa mahtumaan. :)

Päivän Slankat on nautittu. Tänään oli vuorossa suklaa, joka on sekin kovin maistuvaa! Tein pirtelöstä lähes lusikoitavaa ja tuote meni melkein suklaavanukkaasta... :)

Huomenna menen salille ja jarrusukkien ostokin on käynyt mielessä. Muksahdin siis nimittäin tänään jo toisen kerran nurin viikon sisään... Viime perjantaina ostoskeskuksessa vedin näyttävästi persauksilleni uusissa korollisissa kengissäni... Tätä menoa Täti Opella on pää kainalossa. Eipä tämä pää taitaisi silloinkaan hiljetä. ;)

Hyvää yötä kaikille!

maanantai 27. helmikuuta 2012

Ruokavaraston täydennystä ja syvällisten tuumailua...

Operaatio Slanka
***********************************************************************************
Tänään pääsin vihdoin täydentämään ruokavarastoani. Matkaani lähti Slankaa useita pusseja. Onnekseni olen saanut luvan nauttia pari pussia ylimääräistä näiden salitreenien ja lenkkeilyjen vuoksi. :) Kaapista löytyy nyt herkullista vanilijaa, minttusuklaata, tuttifruttia, mansikkaa ja kanakeittoa. Tuota kanakeittoa jännityksellä odotan, sillä kilpailevan merkin suolaiset eivät uponneet minuun lainkaan!

Tulostakin oli tullut jopa -200g! ;) Olen tulokseen kyllä tyytyväinen, sillä hiihtoloman syömiset vähän lipsuivat...Niin lipsuivat muuten suksenikin hiihtolomaladuilla, vaikken ladulle päässyt kuin kerran.

Putiikista lähti matkaani myös pari uutta paitaa. Alennusmyynnistä tietty! :) Se tässä hoikistamisessa on, että saa olla aina viiden kilon välein olla ostamassa uutta vaatetta kaappiin. :) Kerrottakoon nyt tulokset, joita olen saavuttanut kahden kuun aikana...

2.1.2012 aloitin kuurilla - En puhtaalla, mutta vettä aloin juoda jälleen reippaasti (ainakin 3 litraa menee päivässä) ja herkut jätin... Silmissäni siintää siis heinäkuun hellehäät... :)
9.1.2012 - Tulos: -4,8 kg (Nesteet veks ja tästä eteenpäin lähtee läskit!)
16.1.2012 - Tulos: -1,1kg (Ihan ookoo viikkopudotus. Tosin enemmänkin olisi saanut lähteä...)
23.1.2012 - Tulos: +1,4kg - En enää muista, mitä tässä oli päässyt käymään...Melkoisen alakuloista!
30.1.2012 - Tulos: -0,9kg - Parempi tämäkin kuin plussat!
6.2.2012 - Tulos: -1,2kg - Treeni puree! Vaatteissa ja kasvoissa huomaa jo selvän eron kuukauden takaiseen!
13.2.2012 - Tulos: +0,2kg - :( Oscarin kanssa oltiin turvottu saman verran! Se on varmastikin se erikoinen huumorintaju kun meillä painaa... ;) Vai mitä Oscar?
27.2.2012 - Tulos -0,2kg - Kävin vaa'alla ennen aivoriihiryhmää ja Oscar ei ollut naurattamassa, joten sain pudotettua sen kahden viikon takaisen plussatuloksen. :)

Yht. -6,7kg  --> Lue: Säälittävää! Säälittävää!

Noh...Kuten tästä nyt itsekin huomaan, on otettava itseä niskasta kiinni! Ihme kitkuttelua! Ja mä olin vuosi sitten syksyllä tiputtanut tässä ajassa jo 15 kiloa! Onneksi päätin aloittaa jälleen blogin! Vaikkei tätä kukaan lukisikaan itseni lisäksi, niin saanpahan nyt hyvän syyn raportoida tuloksia julkiseen levitykseen. Ja se jos joku minua tsemppaa! :) Katsokaahan ensiviikon pudotus... Blogikirjoittelu, yhdistettynä Slankaan, pudottaa painoa paljon tehokkaammin. ;)

Enkä muuten halua, että aivoriihiryhmä tulee heinäkuussa heittelemään mua niillä vihreillä kuulilla ja Brunbergin tryffeleillä!



Huomenna kyllä heti töiden jälkeen punttihommiin salille. Olen jäänyt salitreenaukseen koukkuun! Treenin jälkeinen olo on mahtava! Ystäväni, joka käy aina välillä hartiahieromassa minua totesi viimeksi, että "Aivan kuin eri ihmistä hierois! Nää sun hartiatha liikkuu!" :) Olen huomannut saman! Ei enää päätä särje!

Tässä vihreän kuulan kuvaa googlatessani bongasin hauskan aiheeseen liittyvät kirjoituksen, joka on ilmestynyt Satakunnan Kansassa 26.12.2009
"100 tapaa syödä Vihreä kuula" - Mielenkiintoinen historiallinen näkökanta Vihreiden kuulien maailmaan. Tässä knoppitietoa myös Oscarille. :)

No, mutta minä olen nyt Vihreät kuulani syönyt, eikä niitä siis kirkonportaillakaan heitellä, joten tää likka Slankkaa nyt ihan tosissaan!

**********************************************************************************
Täti ope tuumailee...

Kuten jo olen täällä maininnutkin, blogini käsittelee kaikenlaisia asioita Slankkaamisen lisäksi. Ehkäpä siis jatkossakin käsittelen erilaisia asioita erilaisilla väliotsikoilla. :) Täten mahdolliset lukijat voivat itse valita kiinnostuksen mukaan.

Luin perjantain Opettaja-lehdestä ajatuksia herättävän OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen kirjoituksen "Aikuisten herättävä lasten asialle".

Voi kuinka toivon, että mahdollisimman moni vanhempikin saisi kyseisen tekstin haltuunsa! Luukkainen aloittaa kirjoituksensa: "Siinä ei paljon Pisa-menestys auta, jos lapset voivat pahoin eikä kenelläkään ole aikaa heille."  Luukkainen käsittelee juurikin sitä asiaa, joka minua on askarruttanut näinä muutamana opevuotenani.

Surullisen usein vanhemmat olettavat lastensa olevan miniaikuisia, joiden oletetaan osaavan tehdä suuriakin päätöksiä ja ratkaisuja aivan itse. Näillä suurilla päätöksillä tarkoitan mm. nukkumaanmenoaikoja, TV-ohjelmien katselua, syömistottumuksia... "Lapselle ei anneta aikaa olla lapsi, toimia ja kasvaa kuin lapsi." Luukkainen kirjoittaa. Lapset eivät enää itsekään tiedä miten olla lapsia. Miten leikkiä ilman huolta aikuisten asioista? Miten toimia ryhmässä, erilaisten ihmisten kanssa? Miten olla vastuussa oikealla tavalla omista tekemisistä? Lapset ymmärtävät yllättävän paljon kuulemistaan asioista vaikkei se aina aikuisesta siltä tuntuisikaan!

Niin Luukkainen kuin minäkin toivon, että aikuiset uskaltaisivat ottaa kasvattajan roolin kotona. Kotona on luotava selkeät rajat ja opettaa, kertoa ja omilla esimerkeillään osoittaa, että kaikenlainen käytös ei ole sallittua. Lapsia on kasvatettava vähitellen ottamaan vastuuta tekemisistään. Aikuisten ei pidä olettaa, että lapset osaavat kaiken tämän ilman ohjausta ja opastusta. Vastuu ei ole pelkästään koulun vaikka koulussakin paljon näitä asioita opitaan. Voi kunpa kaikki vanhemmat olisivat aidosti aikuisia ja kuten Luukkainen toteaa: "Aikuisten on uskallettava itse olla aikuisia."

Kaikki tämä ylläoleva on onneksi monelle aikuiselle itsestäänselvää ja hyvä niin... Ja ehkäpä se on helppo elämöidä asiasta, kun ei ole omia kotikasvatettavia. Viitenä päivänä viikossa tosin saan opettaa isolle joukolle sympaattisia lapsia tärkeitä asioita elämää varten. Olenpas onnekas!

Tällaisia asioita se Täti Ope tänään pohti...
**********************************************************************************
Häisiinmenosta...
Ja kah...Enpä malta olla tästäkin vähän kirjoittelematta. Olihan tänään taas YLE 2:lla Satuhäät. :) Laitetaan tähän loppuun vähän tunnelmakuvaa viimekeväältä takapihaltamme... :) Melkoisen herkkä kuva ja ah niin keväinen! Tänään muuten iltapäivästä talitintti visersi ja aurinko paistoi! KEVÄT TULEE! Oletko valmis?
 Koulussa muutamaa tyttöä kovin nauratti, kun kerroin, että ope pääsee ostamaan keväällä hääpukua... :) "Hihihi...Hassua!" eräs tyttö kikatteli... :)

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Hei me slankataan!

Jatkanpa vielä tänään hieman toisenlaisesta aiheesta kirjoittelua. Aloitin tammikuun alussa (jälleen) keventämisen. Häät ja kaunis puku siintävät mielessä, enkä halua, että Slanka-vertaisryhmäni tulee heittelemään minua kirkon portaille vihreillä kuulilla. :)

Kuuri on siis käynnissä ja huomenna pitää mennä lomailun jälkeen täydentämään herkullisilla Slanka-pusseilla ruokavarastoani.

Slankan tuotteet ovat muuten paljon herkullisempia kuin Cambridge-kuurin pussit. Tiputin viime syksynä kolmessa kuukaudessa Camebridgellä 20 kiloa, mutta innostus lopahti, kun pussien valmistumaa vaihtui ja samalla pussien maku muuttui keinotekoisen karmeaksi! Olenkin supertyytyväinen, että valmentajani päätti vaihtaa Slankaan! Tällä hetkellä herkkuani ovat Tuttifrutti, Suklaa, Minttusuklaa ja Vanilija! Namsk! Huomenna menen innoissani hakemaan ruokavaraston täydennystä. Mitäköhän makuja sitä tällä kertaa mukaan tarttuu...

Täällä blogissa kertoilen myös urakkani etenemisestä. Tässä samalla on myös kunnon kohotus menossa ja viikko-ohjelmaani työnteon lisäksi kuuluu armoton treeni. Kuntosalilla pyrin käymään 2-3 kertaa viikossa. Tuohon päälle sitten koiran kanssa lenkit ja step-aerobic. Eiköhän näillä pitäisi tulosta syntymän. :)

Hiihtokin olisi kivaa ja viimeviikolla kävinkin suksimassa reilun viiden kilometrin lenkin, kunnes kummassakin kantapäässä oli niin mojovat rakot, että en kyennyt enää suksimaan metriäkään... AUTS! Ovat sitten viikon olleet sukset ja kantapäät levossa...

Huomiseen!
Ope Täti, niinkuin leikkisästi Slanka-ryhmäläiseni minua kutsuu :)

Häähommia

Hiihtolomalla oli aikaa häähömpötysten parissa. Kävimme kaasoni kanssa vähän kangasostoksilla ja onpahan sitä tullut tilattua netinkin kautta jos jonkinlaista hääkrääsää. Kyllä sitä rahaa saa palamaan, jos ei ole tarkka! Onneksi tuo toinen naimisiinmenevä on sen verran tarkempi, että tämä morsian ei turhan höveliksi ala. ;)

Halusin jakaa hyvän idean, jonka sain häämessuilta matkaani. Häämessuilla tehtiin muistaakseni Sinooperin kojussa tällaisia värikarttajuttuja, joiden avulla on muuten helppo mennä mm. kangaskauppaan ja askartelukauppaan hakemaan teemavärin mukaisia juttuja. Paljastettakoot siis häiden värit nyt tässä kaiken kansan nähtäville. :) Kuvan laatu nyt ei ole mikään mieltäylentävä. Valaistus oli näin iltahämärällä kovin huono.

Häiden värimaailma siis pääosin violetin sävyinen, mutta tehosteena mustaa ja hopeaa. Ei mitään öklöpinkkiä...Vähän pitää olla särmää! ;) Ja onhan sitä nyt siis tullut ostettua vähän kankaita ja kartonkeja yms.
Hyvällä mallilla jo ollaan! Kirkko, juhlapaikka, pitopalvelu, bändi, hääauto, valokuvaus, kaasot ja bestmanit on. Eihän tästä enää paljoa puutu... ;)

Ja mähän olen luvannut, etten hössää... Heh.

Tästä tämä TAAS alkaa... ;)

Heippis hei kaikille!

Ajattelin jälleen aloitella bloggaamista, sillä paljon on mielessä asioita ja juttuja, joita haluan myös muidenkin kanssa jakaa...

Suurin syy blogikirjoittelun aloittamiseen on se, että ilmoittauduin Buzzadoriksi. :) Serkkulikkani saa minutkin aina mukaan kaikenlaiseen uuteen...Aikanaan mm. postcrossingiin. :) Hänen ei tarvitse kuin postata joku mielenkiintoinen linkki Facebookiin ja mä olen heti valmiina kokeilemaan!

Onhan tässä nyt mahdollista sitten bloggailla tulevista häistä, koirajutuista, työhommista ja vaikkapa Slankasta! :)

Toivottavasti mielenkiintoisia blogihetkiä kanssani toivotellen,
Annuli :)